Northvolt, Skellefteå
LC rakensi suurimman osan Northvoltin ajoneuvojen akkujen valmistuslaitoksesta Pohjois-Ruotsin Skellefteåssa. Vuonna 2022 valmistuneeseen toimeksiantoon kuului neljä rakennusta yhteispinta-alaltaan noin 110 000 neliötä. LC:n tehtävä oli rakentaa toimitilalle kuori, jossa on palkit, lattiat, seinät ja katot. Lisäksi vastasimme tietyistä asennuksista, kuten porteista, varastoista, hisseistä ja siltanostureista. Suuri haaste oli suurten rakennusmateriaalimäärien toimitusten varmistamisessa. Tavoitteena oli käyttää mahdollisimman paljon paikallisia tavarantoimittajia ja alihankkijoita. Esimerkiksi valtaosa rakennusteräksestä ja -betonista ostettiin alueen yrityksiltä,ja rakennustöissä käytetiin monia paikallisia aliurakoitsijoita.
Rakennusorganisaatio kasvoi alusta alkaen suhteellisen nopeasti sekä Northvoltin omalla henkilökunnalla että kaikilla mukana olevilla yrityksillä. Hankkeeseen osallistui viitisenkymmentä kansallisuutta, ja toimintakieli oli englanti. Akkualan nopean teknisen kehityksen takia myös asennettaviin laitteisiin tehtiin useita muutoksia alkuperäisiin suunnitelmiin verrattuna. Tämä puolestaan merkitsi, että meidän piti sovittaa sekä työmenetelmät että lopputuote uusiin vaatimuksiin. Työmaaorganisaation joustavuus ja halukkuus löytää rakentavia ratkaisuja auttoivat onnistumaan siinä erittäin hyvin nykyisen organisaation kanssa.